Miten pestään silkkisukat ja hepenet?

PersilSilkkisukat ovat tietenkin kauniita, mutta arkoja. Niitä kannattaa hoitaa hyvin, sillä hyvät ja kalliit sukat saa varomalla pidettyä ensiluokkaisina kolme kertaa kauemmin kuin huonot ja halvat. Silkkisukat on pestävä hyvin varovaisesti, jotteivat ne siinä suinkaan mene rikki.

Niiden pesuun käytetään haaleaa vettä ja silkkisaippuaa. Sukka vedetään käteen niin, että pohja tulee kämmentä vastaan. Siinä sitä sitten varovasti hangataan runsaasti saippuaa käyttäen, kunnes tulee puhtaaksi. Jalan päällyspuolta, samoin kuin sääriosaakaan ei saa hangata, eikä hieroa, ne täytyy vain saippuavedessä puristellen koettaa saada puhtaiksi. Kiertää ei saa.

Mainittakoon samalla, että silkkisukka kuluu kovasti jalkojen kosteudesta. Oikein huolellinen silkkisukkien käyttäjä pesaiseekin siksi sukkansa jokaisen käyttöpäivän iltana pelkällä kylmällä vedellä, puristaa veden pois ja ripustaa yöksi kuivumaan. Ulkomailla suositellaan sitä keinoa, ettei uusia sukkia koskaan vedetä sinänsä jalkaan. Ne kastetaan kylmään veteen ja saavat kuivua sileinä. Täten ne tulevat kestävämmiksi, kun tiivistyvät hieman pesussa.

LuxMyös värikkäiden ja keveiden kesäpukujen pesu vaatii erityistä huolellisuutta. Nämä kankaat ovat yleensä keinosilkkiä, joka kostuessaan saattaa tulla hyvin hauraaksi ja silloin se repeilee helposti. Jos on oletettavissa, että kangas kutistuu, on puvusta otettava tarkat mitat ennen pesua. Paperille merkitään muistiin rinnan ja hartian mitat, hihan pituus, pituus olkapäältä vyötäröön, lantion leveys ja hameen pituus. Näitä mittoja sitten seurataan hametta silitettäessä.

Kuva IPesua varten varataan kuumaa vettä, mietoa saippuaa, etikkaa, pari pesusoikkoa ja pari pyyhinliinaa. Kylmää vettä täytyy olla runsaasti lähettyvillä. Pesusoikkoon vatkataan vähään kuumaan veteen saippuaa niin paljon, että vaahtoa muodostuu runsaasti, sitten lisätään kylmää vettä, kunnes saippuavesi on hyvin haaleaa.

Yhtä haaleata vettä varataan toiseen pesusoikkoon ja tähän ensimmäiseen huuhdeveteen lisätään etikkaa niin paljon, että vesi tuoksahtaa happamalle. Etikka kirkastaa värit. Toinenkin yhtä haalea huuhdevesi varataan valmiiksi, mutta siihen ei panna etikkaa. Puku upotetaan saippuaveteen ja nopeasti pestään se kohta kohdalta siten, että pukua puserrellaan kevyesti vedessä.

Kuva IIISitten puserretaan saippuavesi tarkkaan pois ja puku huuhdellaan ensin etikansekaisessa vedessä ja sen jälkeen puhtaassa vedessä, kunnes huuhdevesi on kirkasta. Pestessä ja huuhdellessa pukua ei saa kiertää, kuten pyykkiä yleensä käsiteltäessä, vaan sitä puserrellaan kevyesti käsien sisällä.

Kun puku on huuhtomisen jälkeen puserrettu, levitetään se pöydälle ison pyyhinliinan päälle.

Lähde: Kotiliesi No 15 vuodelta 1930 ja Kotiliesi No 14-15 vuodelta 1941

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *