Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Maijan käsityömuseo – museosuunnitelmia ja kansanomaisen esineistön keruuta Itä-Karjalasta

Jatkosodan ensimmäisenä syksynä 1941 Suomi oli valloittanut talvisotaa edeltäneen rajan takaa laajan alueen, josta käytettiin käyttää nimitystä Itä-Karjalan sotilashallintoalue. Alue oli tarkoitus liittää osaksi ”Suur-Suomea” ja sen suomensukuinen ”heimokansa” kasvattaa suomalaisiksi. Suomalaisviranomaiset suunnittelivat innolla Itä-Karjalan tulevaisuutta. Myös alueen menneisyys kiinnosti. Itä-Karjalan kansanperinne ja kansanomainen esineistö, joka oli kiehtonut suomalaisia 1800-luvun karelianismista ja 1900-luvun alun heimoaatteista lähtien, haluttiin taltioida. Keräys- ja tallennustyön suunnittelu aloitettiin heti alkusyksystä 1941. Alueen suomalaisuuden todistaminen oli poliittisena taustamotiivina keruu- ja tallennustyölle.

Valtionarkiston amanuenssi Pentti Renvallin tehtävänä oli kartoittaa Äänislinnaksi nimetyn Petroskoin museo-olot ja ehdottaa niihin parannuksia. Syyskuussa 1941 perustettiin opetusministeriön aloitteesta Valtion tieteellinen Itä-Karjalan toimikunta, joka koordinoi alueella tehtävää tutkimustyötä. Arkeologit, kansatieteilijät ja taidehistorioitsijat kulkivat pitkin syrjäkyliä, jututtivat vanhuksia, äänittivät itkuvirsiä ja valokuvasivat rakennuksia.

Kuva: Ammattitutkijoiden esimerkkiä seuraten Itä-Karjalassa liikkuneet sotilaat ja lotat piirsivät ja valokuvasivat ahkerasti eksoottisilta näyttäviä rakennuksia ja maisemia. Näkymä Äänislinnasta 1943. Piirtänyt U. Ollikainen. Lottamuseo E54:40.

Kansanomaisten esineiden keruuseen osallistuivat Itä-Karjalan sotilashallinnon palveluksessa olleet valistuspäälliköt, jotka liikkuivat muutenkin paikallisen väestön parissa. Myös alueelle sijoitettu VII Armeijakunta patisteli joukkojaan ”keräämään muinaismuistoja”. Keräyskohteisiin kuuluivat ruuhet ja ahkiot, rukit ja kangaspuut, kalenterisauvat ja taikavälineet, käsityömallit, työkalut, lukot, saranat ja kolkuttimet, ikkuna- ja räystäslaudat ja jopa hautaristit.

Osa tutkijoista ja kulttuurihenkilöistä oli huolissaan liiankin innokkaan keruu- ja tallennustyön vaikutuksista – olivathan kylät säilyneet ennallaan vuosikymmeniä ja vuosisatoja. Kirjailija Oiva Paloheimo näki Itä-Karjalan suurena ulkoilmamuseona, josta tosin puuttui ”museolle ominainen kalmantuntu”. Esineistö oli tallella, koska sitä käytettiin ja tarvittiin. Kansatieteilijä-valokuvaaja Eino Nikkilä vetosi suomalaisiin sotilaisiin: ”Tehkäämme vakaa päätös, että kaikki Karjalassa olevat kansankulttuurin esineet jätämme tänne karjalaisten haltuun, emmekä evakuoinnin tai sotamuistojen nimellä kuljeta niitä pois oikeasta ja ainoasta ympäristöstään…” (Pilke 107-108).

Esinekeruulla oli kahtalainen päämäärä. Toisaalta kansatieteellistä ja arkeologista aineistoa, taidetta ja kirkollisia esineitä ”pelastettiin” suomalaisten museoiden kokoelmiin tuotaviksi. Toisaalta haluttiin kartuttaa itäkarjalaisten museoiden kokoelmia. Osa keruuesineistä oli tarkoitettu tulevaa Itä-Karjalan maakuntamuseota ja museoverkostoa varten. Verkostoon olisi kuulunut kahdeksan museota ja niitä täydentävät kylien ulkomuseot. Keskusmuseo olisi sijainnut Äänislinnassa. Museosuunnitelmaa ei satu valmiiksi vuosina 1943-1944. Rahoituksen järjestyminen keskellä sota-aikaa ei onnistunut.

Maija panee toimeksi

Innokkaisiin itäkarjalaisten tekstiilien ja käsitöiden kerääjiin kuului Vaasasta kotoisin ollut lotta, käsityönopettaja ja kotiteollisuustarkastaja Maija Stenij (Maria Augusta Stenij, 1887-1944). Maija Stenij oli työskennellyt Suomessa sosiaaliministeriön tarkastajana ja työtupien järjestäjänä 1930-luvun pulavuosina. Myöhemmin 1930-luvulla hän toimi Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun käsityönopettajana. Jatkosodan aikana Maija työskenteli tarkastajana Itä-Karjalan sotilasesikunnan huolto-osastossa, tehtävänään perustaa työtupia miehitetyn alueen siviiliväestölle.

Kun Maija saapui suomalaisen siivousosaston mukana kaupunkiin syksyllä 1941, oli hänen ensimmäinen tehtävänsä saada jalkinepulasta kärsivälle väestölle tallukoita. Kerätessään lumppua tallukoita varten Maija löysi tekstiilikasoista taidokkaita käsitöitä, jotka saivat hänet innostumaan. Arvokkaimmat löytönsä Maija pesi ja järjesti toimistoonsa käsityökokoelmaksi. Tähän museoksi kutsuttuun kokoelmaan kuului pellavaisia patjakankaita, kangassuikaleista tehtyjä käytävämattoja, revinnäisiä, virkkaamalla koristettuja käspaikkoja sekä itäkarjalaisten naisten käyttämiä rätsinöitä eli paita-pusero-alushameyhdistelmiä. Itä-Karjalan sotilashallinnon avustuksella Maija pystyi järjestämään kylissä myös perinnekäsityökeräyksen, jossa lahjoittajille annettiin käsitöiden vastineeksi esimerkiksi lakanakangasta. Maijan tavoitteena oli koota käsityömallisto, jota voisi käyttää opetuksessa ja tulevaisuudessa perustettavassa Itä-Karjalan kotiteollisuusmuseossa.

Kuva: Lottapuvussa esiintynyt Maija Stenius on kuvattu uskollinen talonvahtinsa ja lottaystävänsä Sylvia Linnansaaren kanssa Äänislinnassa jatkosodan aikana. Lottamuseo V759_1.

Kuva: Maija Stenijn muotokuva 1929. Piirt. Matti Visanti (ent. Björklund). Lottamuseo A273:10.

Kuva: Maija lajittelemassa käspaikkoja. SA-kuva.

Maija Stenijn toiminta oli osittain valistustyötä. Itäkarjalaisen kulttuurin arvostusta haluttiin lisätä ”kantasuomalaisten” keskuudessa. Äänislinnassa komennuksella olleet lotat valmistivat Maijan opastuksella itäkarjalaisten mallien mukaisia käsitöitä arpajaispalkinnoiksi koti-Suomeen. Toukokuussa 1943 perustettiin lottakerho, jossa Maija toimi varuspäällikkönä. Kerho tarjosi käsityöopetuksen lisäksi henkistä huoltoa ja valistusta Äänislinnassa lottatehtävissä ja siviilihallinnossa työskennelleille lotille. Valistustyötä tehtiin myös koti-Suomessa. Maija Stenij, Tyyni Vahter ja Tyyne-Kerttu Virkki järjestivät Suomen eri kaupunkeja kiertäneen itäkarjalaisten käsitöiden näyttelyn, joka avattiin ensi kertaa Ateneumin taidemuseossa 15.10.1942.

Maijan toimesta Äänislinnassa marraskuussa 1941 käynnistetty työpajatoiminta taas tähtäsi sotilashallinnon vastuulla olleen sosiaalihuollon kulujen vähentämiseen, paikallisen yritteliäisyyden tukemiseen ja vaatetustilanteen helpottamiseen. Työpajassa pestiin, korjattiin ja valmistettiin vaatteita. Maija opasti paikallisia naisia perinnekäsitöiden valmistamisessa. Kauppavarastosta myytiin pöytäliinoja, seinävaateita ja olkitöitä suomalaisille lomatuliaisiksi vietäviksi.
Vastaavia työtupia oli Aunuksessa ja Vitelessä. Työtuvissa työskenteli eri toimintavuosina 280-600 itäkarjalaista naista. Lisäksi työtuvat tarjosivat usealle sadalla naiselle kotityötä ja käsityönopetusta.

Maija Stenij ihaili itäkarjalaisten kansannaisten kehräys-, värjäys- ja värinsommittelutaitoa sekä naisten ”omapäisyyttä” mallien soveltamisessa: satojen keruukäsitöiden joukossa ei ollut kahta täysin samanlaista. Maijan keräämät käsityöt valokuvattiin yhteistyössä Kansallismuseon kanssa, ja Maija teki käsitöistä itse mallipiirustukset tulevaa julkaisua varten. Karjalan kirjonta -teos ilmestyi postuumisti vuonna 1951. Maija Stenij kuoli 57-vuotiaana 9.6.1944, muusta kuin vihollistoiminnasta johtuvasta syystä. Hänet on haudattu Hietaniemen sankarihautaan.

Lähteet

Laitinen Anna: Käsityötä, kotiteollisuutta ja sosiaalihuoltoa. Työtupa Aunuksessa 1941-1944.
Käsityötieteen pro gradu -tutkielma. Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 2010.

Pilke Helena: Propagandaa Itä-Karjalaan. Heimokansan suomalistajat 1941-1944. SKS 2017.

Äänislinnan lottien harrastuksia. Lottakerho. Lotta Svärd 15/1943.

Käsityömuseo Itä-Karjalassa. Lotta Svärd 19/1943.

Itä-Karjala -lehti 16.04.1943

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *