Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Kauniit huulet – punajuurta ja sianrasvaa

davJo aikojen alusta asti naiset ovat ymmärtäneet huulien korostamisen tärkeyden. Mikä olisikaan sensuellimpaa, kuin tarkasti punatut, pehmeät huulet. Suomalaisnaiset ovat tunnettuja kekseliäisyydestään ja sitkeydestään – sodan seurauksena syntyneellä pula-ajallakin nuoret neidot keksivät erilaisia keinoja huuliensa hoitamiseksi. Helpoin keino taisikin olla huulien riuska hierominen.

Sota-ajan aikana ulkomaisten kosmetiikkabrändien huulipunia ei juuri ollut tarjolla, ja vielä rajallisemmin oli tarpeeksi varakkaita kuluttajia niitä ostamaan. Rohtuneita huulia hoidettiin kuitenkin erilaisin keinoin, valmistamalla huulivoidetta niistä tarpeista mitä kotona oli. Monesti huulipunan virkaa sai tehdä punajuuri ja huulivoiteeksi kelpasi sianrasva.

Tänä päivänä sianrasvaan pohjautuva huulivoide saattaa tuntua hieman karskilta ja siksi esittelemmekin myös nykyaikaisemman version helposta huulivoiteesta. Sianrasvan voi korvata hyvin esimerkiksi mehiläisvahalla, joka on ihastuttavan pehmeää. Mehiläisvahassa on myös auringon UV-säteilyltä suojaavia ominaisuuksia.

dav
HELPON HUULIVOITEEN RESEPTI 2010-LUVUN MALLIIN

2 ruokalusikallista mehiläisvahaa

1 ruokalusikallinen kookosöljyä

2 teelusikallista makeaa manteliöljyä

Raasta mehiläisvaha hienoksi. Sulata ainekset kiehuvaan veteen asetetussa astiassa ja sekoita hyvin. Lisää seokseen noin 12 pisaraa ruusuesanssia tai muuta haluamaasi tuoksua. Huulivoiteen voi värjätä karmiininpunaiseksi – mikäli käytössäsi ei ole varmasti myrkytöntä väriä, on varminta käyttää hedelmäväriä tai vastakeitettyä mansikkamehua, josta tulee kaunis sävy. Kaada valmis voide haluamaasi rasiaan ja anna jähmettyä muutama tunti. Rasvaa huulesi voiteella aamuin illoin pehmeän lopputuloksen ylläpitämiseksi.

Huulirasva IV

Herkullisia hetkiä huulivoiteiden parissa!

Teksti: Laurean ammattikorkeakoulun estenomiopiskelijat

Lähteet: M. Suova, Joka naisen niksikirja, 1951, Werner Söderström Oy, Porvoo, sivut 381-382

http://www.deliacreates.com/pink-lip-balm/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *