Kasvitarhan antimet ruokapöydällämme – Tomaattirisotto

davLämpimänä vuodenaikana on pyrittävä keveämpiin ruokiin talviajan raskaiden ruokien vastapainoksi. Pääravintona tulisikin kesäaikaan olla vihannekset, kasvikset ja marjat. Kesällä voi helpommin olla vaikkapa täydellinen vegetariaani, joilla siihen suinkin on halua. Lihaa tulisi jokaisen meistä toki kesäkuukausina nauttia niin säästäen kuin mahdollista.

Kasvikunnan antimien ravintoarvo ei tosin aina ole kovin suuri, mutta on seikkoja, jotka tekevät ne erittäin arvokkaiksi. Vesipitoisuus niissä on runsas, ja tämä, sekä varsinkin aivan nuorissa vihanneksissa olevat hienot makuaineet tekevät ne erinomaisen virkistäviksi ja maukkaiksi.

Ruumiimme tarvitsee vettä; vihanneksissa, samoin kuin marjoissa ja hedelmissä olevan veden mukana saamme senkin tarpeen tyydytetyksi miellyttävällä tavalla. Vielä tärkeämpiä ovat kasvisten ravintosuolot. Antakaamme siis kasviksille niille kuuluva arvo, mikä niille oikeudenmukaisesti kuuluu ja käyttäkäämme ahkeraan näitä kasvikunnan erinomaisia antimia sinä lyhyenä aikana, kun niitä on runsaasti tarjolla. Nehän ovat kaiken kaikkiaan terveyden ja hyvinvoinnin parhaimpia edistäjiä.

Meidän oloissamme riisi muodostaa yleisesti ottaen niin pienen osan koko ravinnostamme, ettei meidän tarvitse lainkaan olla huolissaan siitä, että se moniin muihin ravintoaineisiin nähden on tärkkelysravintoaineiltaan yksipuolisempi. Niinpä voimme huoletta suoda vaihtelua ruokapöytämme antimiin valmistamalla ruokamme aina silloin tällöin riisistä.

davTomaattirisotto

½ sipuli

2 valkosipulin kynttä

2 dl riisiä

tomaattimehua

5-6 suurta tomaattia

suolaa

pippuria

basilikaa (jos on saatavilla)

Sipuli ja valkosipulinkynnet pilkotaan pieniksi ja kuullotetaan pienessä määrässä öljyä. Riisi lisätään kattilaan, jonka jälkeen kattilaan lisätään tomaattimehu vähitellen, tilkka kerrallaan, kunnes risotto on hautunut kattilassa noin puoli tuntia. Lisätään kattilaan suola ja pippuri sekä saatavilla olevia muita mausteita esimerkiksi basilika sopii vallan mainiosti tähän ruokalajiin. Tuoreet tomaatit kuutioidaan ja lisätään kattilaan viimeiseksi. Tarvittaessa tuoreiden tomaattien lisäämisen jälkeen voidaan risottoa vielä kuumentaa hetki kattilassa. Annetaan ruoan vetäytyä hetki ja tarjoillaan raikkaan salaatin kera.

Tekstilähde: Kotiliedelle kirjoittanut talousopettaja Edit Reinilä-Hellman. Julkaistu Kotiliedessä No 14 vuonna 1927

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *