Liity blogimme tilaajaksi
Kirjoita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitamme sinulle kun julkaisemme uuden artikkelin

Iloisuudesta

”Minä olen nykyään paljon hermostuneempi kuin ennen” sanovat monet. Tällä he tarkoittanevat, että he sanovat pistävämpiä asioita kuin ennen ja epäystävällisemmällä äänellä. On hyvin vaikeata vanheta muuttumatta häijymmäksi. Vuosi vuodeltahan meitä ahdistavat samat huolet ja ikävyydet. Elämämme saattaa menettää vähitellen sen hymyilevän perustunnelman, mikä siinä nuoruudessamme oli.

Amppi I

Vuosilla on se kummallinen ominaisuus, että ne jätettyinä oman onnensa nojaan vaikuttavat meissä lisäten pippurisuutta. Jos antaudumme vuosien muovailtaviksi, häijynemme tasaisesti. Nuorina saatoimme joskus olla ilkeitä, mutta emme suinkaan välittäneet harmistua joka asiasta. Ilkeytemme oli ruma salama, joka välähti silloin tällöin kesken kaunista päivää. Vähitellen se on muuttunut ikään kuin hiljaiseksi ukkosenilmaksi, joka on aina valmiina purkautumaan.

Amppi IINykyelämä on raskasta. Se painaa hermoja lakkaamatta. Se kiihottaa vähitellen sieluraukkamme pahaksi. Häijyytemme on itse asiassa vain alakuloisuutta. Eikä sitä voi parantaa muulla kuin ilolla. Tulemme liian harvoin ajatelleeksi, että iloisuus on tärkeä päämäärä. Kunnianhimomme on, että olisimme jaloja, rehellisiä, eteviä ja hyviä. Mutta harvoin ajattelemme: ”Silloin kunnianhimoni olisi tyydytetty, jos kykenisin olemaan iloinen!”

Amppi IIIMikään ei niin tehokkaasti kuin ilo estä vuosia tekemästä meitä ilkeiksi. Ilo neutralisoi sielumme monet myrkyt, alakuloisuus tekee ne yhä purevammiksi. ”Mutta minä en ole iloinen luonnostani”, sanoo joku. ”Minkä sille voi?” Tämä on väärinkäsitys. Iloisuus ei ole mikään kertakaikkinen ominaisuus. Se voidaan kadottaa, ja se voidaan myös saavuttaa. Se on lopultakin eräs sielun asenne, ja sielu voi tietoisesti tavoitella sitä.

Kotiliedelle kirjoittanut Kersti Bergroth. Julkaistu Kotiliedessä No 16 vuonna 1927

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *